Mikä SMOV?

Suomen Muslimiopiskelijoiden Verkosto (SMOV) sai alkunsa 3.3.2016 luodusta Facebook-ryhmästä. Inspiraatio lähti liikkeelle taannoisesta Knowledge is Power- tapahtumasta, jossa korkeakoulutetut musliminuoret esittelivät alojaan ja kannustivat nuoria kouluttautumaan. Tapahtuman aikana huomasimme kuinka paljon korkeakoulutettuja muslimeita on ja pohdimme kuinka hienoa olisi luoda yhteinen alusta meille. Kolme innostunutta nuorta päätti tapahtuman jälkeen perustaa Facebook-ryhmän, jonka jäsenmäärä kasvoi huimaa vauhtia. Pian olimmekin jo suunnittelemassa ensimmäistä tapahtumaamme pienen ystäväpiirin avustuksella.

SMOVin tavoitteena on yhdistää muslimiopiskelijoita eri Suomen korkeakouluista ja kohderyhmämme ovatkin pääasiassa korkeakouluopiskelijat sekä korkeakouluihin pyrkivät nuoret. 

Tuemme ja kannustamme nuoria tähtäämään korkealle koulutuksen suhteen, yhdistämme muslimiopiskelijoita Suomen laajuisesti ja luomme heille viihdyttäviä ja voimaannuttavia tapahtumia.

 

Tähän päivään mennessä olemme järjestäneet joka kevät Spring Event tapahtuman sekä talvikuukausina Tie korkeakouluun- seminaarin. Järjestämme vuoden aikana myös viihdyttäviä illanistujaisia, piknikkejä ja koulutuksia. Valikoima sen kun laajenee ja jokaiselle löytyy varmasti mieluista toimintaa.  SMOVin tapahtumissa hienointa on lämmin, rento ja innostava tunnelma. Täältä näet tulevat tapahtumamme.